Korvapuustit (noin 35 kpl)
1/2 l maitoa
50 g hiivaa
2 1/3 dl sokeria
vajaat 2 rkl rouhittua kardemummaa
150 g kananmunia (2 isoa tai 3 pientä)
n. 1 1/2 tl suolaa
250 g pehmeää voita
n. 19 dl vehnäjauhoja
Täyte:
100 g pehmeää voita
3-4- rkl kanelia
1 1/2 dl sokeria
Päälle kananmunaa ja raesokeria
- Sekoita hiiva haaleaan maitoon. Lisää joukkoon sokeri, kardemumma ja kananmunat. Lisää myös lähes kaikki jauhot. Vaivaa taikinaa tehokkaasti noin viisi minuuttia
- Lisää pehmeä voi ja suola ja jatka vaivaamista, jotta suola ja voi sekoittuvat taikinaan tasaisesti. Alusta mukaan loput jauhoista. Vaivaa kunnes taikina irtoaa käsistä ja kulhosta.
- Anna taikinan levätä viileässä paikassa, esim jääkaapissa huolellisesti muoviliinalla tai kelmulla peitettynä noin puoli tuntia.
- Jaa taikina kahteen osaan. Ota toinen puolikas taikinasta ja kauli se noin 3 mm paksuksi levyksi, jonka lyhyempi sivu on noin 30 cm.
- Levitä pehmeästä voista puolet taikinalevyn päälle. Ripottele puolet kanelista ja sokerista tasaiseksi kerrokseksi.
- Pyöritä levy tiukaksi rullaksi. Leikkaa vinoittain halutunkokoiseksi paloiksi ja paina korvapuusteiksi.
- Leivo toinen puolikas taikinasta samalla tavalla.
- Nostata korvapuusteja kunnes ne ovat kohonneet kunnolla, eli noin 40 minuuttia muoviliinalla peitettynä lämpimässä, vedottomassa paikassa. Paras lämpötila olisi 30-35 astetta. Jos uunisi on mahdollista lämmittää vain 30 asteiseksi, kohota pullat esim. siellä.
- Voitele pullat kananmunalla, ripottele päälle raesokeria.
- Paista 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, tai kunnes pullat ovat saaneet kunnolla väriä.
Uutta oli se, että pullataikinan "annettiin levätä" jääkaappilämpötilassa normaalin taikinan kohotuksen sijaan. Itselläni on ollut tähän asti se käsitys, että taikina kohoaa ainoastaan lämpimässä. Edelleen epäselväksi jäi mikä on peittelyyn tarkoitettu muoviliina, mutta onneksi kelmukin kelpuutettiin. Pullien kohotuksen hoidin perinteisesti liinan alla. Voin/kanelin/sokerin määrää täytteeseen en noin tarkasti mitannut vaan laitoin mututuntumalla. Raesokerinkin jätin pinnalta pois. Mutta olipahan vaan hyviä korvapuusteja!! Ohjeessa tosiaan taitaa olla joku kikka kolmonen, joka loihtii puusteista leipojan ymmärtämättä täydellisiä. Ihanan pehmeitä sisältä ja sopivan rapsakoita päältä, tykkäsin!
Ps. myönnän että ihan kaikki pullat eivät olleet kuvan kaltaisia. Joukosta löytyi myös muutama huojuva torni, mutta eihän niitä nyt kärsi kuvata!
minä leivon hieman toisella tavalla teen taikinan vehnäjuureen ,en käytä hiivaa ja annan kohota huoneen lämmössä. leivon korvapuustit ja laitan ne kohoamaan yön yli jääkaappiin. peitä korvapuustit pussilla tai muu tiiviiseen astiaan jotta eivät kuivu. seuraavana päivänä otan huoneen lämpöön ja annan niiden jatkaa kohoamista . sivele pullat keltuais ja kerma seoksella ja paistan.... tässäkin on hyvä huomioida että pitkä paisto kuivattaa Pullan joten paistaminen tulee tehdä hieman korkeamassa lämpötilassa ja korkeintaan 15 minuuttia.
VastaaPoista